Julkaisin podcastissa jo aikaisemmin kappaleen, joka l\u00e4hti edustamaan minua ns. WIFO – periaatteella Unelmastudio-kilpailuun. No mit\u00e4\u00e4nh\u00e4n t\u00e4ll\u00e4 ei tullut, mutta hauska oli huomata se, miten omaa mielt\u00e4 virkisti se ajatus, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on menossa johonkin kilpailuun. <\/p>\n\n\n\n
Musiikin l\u00e4hett\u00e4minen arvioitavaksi onkin yksi hankalimmista asioista. Itselle mieluisaa musiikkia on paljon helpompi tehd\u00e4 kuin sellaista, jonka mieluisuuden m\u00e4\u00e4rittelee joku toinen. Monesti silloin kun kuunteluttaa omia kappaleitaan jollakin tuttavalla tai vaikkapa ihan omalla perheell\u00e4, huomaa itsekin kuuntelevansa niit\u00e4 toisella tavalla kuin aikaisemmin. <\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 on t\u00e4ysin rakkauslauluksi tehty. Taustalla oli ajatus menetetyst\u00e4 m\u00f6kist\u00e4, jonka rannalla on vietetty ikimuistoisia hetki\u00e4. Toisaalta ajattelin tarinan kertovat kahdesta rakastuneesta ihmisest\u00e4, jotka ovat viett\u00e4neet leppoisaa aikaa joen rannassa piknikill\u00e4 ja tehneet kaikkea muutakin kivaa *vinks vinks* Ja ei todellakaan mitenk\u00e4\u00e4n vakavimmalla asenteella tehty kappale. Erityisesti kielikuvana \u201dkuin kreikkalainen jumalatar kaadat viini\u00e4\u201d on omasta mielest\u00e4ni varsin onnistunut t\u00e4ss\u00e4 tekstiss\u00e4 \ud83d\ude09<\/p>\n\n\n\n