No niin.. Aihe jota olen vältellyt. Huomattavan mahan työstäminen ja vartalon muokkaaminen myyvämmäksi. Artisti myy aina tahtomattaan unelmia ja jotain mitä ei ole saatavissa arjessa.
Ylipainoinen, itsetunto-ongelmainen, epävarma, kaljuuntuva, keski-ikäinen mies ei varsinaisesti ole mikään kaikkien äitien ja tyttärien unelmien täyttymys tai seksuaalivähemmistöjen päiväunien kohde.
Mitä siis tehdä?
No hyvä että tuli puheeksi. Sillä tämän tulevan vuoden aikana yksi tärkeimmistä tavoitteista on tehdä minusta artistin näköinen.
Mutta se ei suinkaan ole itseisarvo, sillä lauluäänen kehittämisen vuoksi on kuntoa kohotettava huomattavasti. Hyvä kunto = hyvä ääni. Mitä paremmassa kunnossa on, sen helpompaa on äänen muodostaminen. Muistan kaiholla vajaan kymmenen vuoden (ja kahdenkymmenen kilon) takaista ääntäni. Se kesti valtavia äänialoja ja uskomattoman suurta rääkkiä ilman merkittävää kipeytymistä. Laulaminen oli vaivatonta ja kuten eräs kilpakollega ja nykyisin jo tangokuningas sanoi, että oli ilo seurata miten vaivattoman näköisesti lauloin.
Syy oli hyvin yksinkertainen. Lähdin pyörällä töihin klo 23 ja ajoin noin 15km matkan lajittelukeskukseen, jossa lajittelin raskaita paketteja noin klo 3 asti. Siitä jakamaan aamun lehdet 3-6 yleensä kaksi piiriä ja tämän jälkeen takaisin kotiin pyörällä. Askelia mittasin yön aikana 27000 – 30000, joista suurin osa tuli vielä portaissa juosten.
Joten liikuntaa ja lisää liikuntaa: erityisesti kuntolajeja. Samaan kuntoon tuskin enää pääsen, mutta kyllähän on todettava elämäntapojeni olevan aivan retuperällä sen suhteen, että liikkuminen ei tule minulla kovin luonnostaan. Ennen pyrin kuitenkin siihen, että arkiliikuntaa tulisi automaattisesti enemmän, mutta elintason paraneminen on aiheuttanut mukavuuden halun kasvamisen. Ja paikoilleen jäämisen. Ja sen että kaikki mitä teen on suurimmaksi osaksi istumista ja koneella väkertämistä. Onneksi työssä joutuu jonkin verran tekemään ihan fyysisiä asioita ja toisinaan ihan hiki päässäkin.
Minusta liikunnan tulisi ennen kaikkea olla hauskaa ja sen sivutuotteena tulee sitten kaikki se muu hyöty. Jos liikkuu koko ajan vain pakon sanelemana, niin se ei ole mitenkään hyvä asia. Pakkoliikunnan tuputtaminen saa minussa aikaan valtavan vastareaktion ja se puolestaan on suurin syy miksi en juurikaan ole elämääni ottanut liikunnallisia aktiviteetteja. Hiihtämisestä aloin nauttia vasta pitkään koululiikunnan traumojen loputtua. Viimeksi kun kävin hiihtämässä perheen kanssa, niin se oli jopa hauskaa vaikka keli oli aivan hirveä ja suksi ei luistanut sitten ei niin mitenkään.
Tarkoitus olisi aina silloin tällöin laittaa tänne blogiin videopäivityksiä siitä mitä kaikkea teen kunnon kohottamiseksi ja painon pudottamiseksi.