Oman baarin vippivieras

Laulunkirjoittamisessa minulla on aina ollut kaikkein vaikeinta keksiä aiheita. Jos itse alan kirjoittaa, kappaleista tulee helposti jollain tapaa kuolemaa, itsesääliä tai tavoittamatonta rakkautta käsitteleviä raapustuksia. Ajelimme vaimon kanssa muutama viikko takaperin autossa ja laitoin soimaan silloin uusimman kappaleen taustan jossa tuntui olevan jotain toimivaa ja lausahdin ”mistähän tämä voisi kertoa, kun en millään keksi..” Hetken aikaa kuunneltuaan hän tokaisi, että se voisi kertoa tyhjästä baarista. ”Tämä on aika iloinen, mutta jotain surullista on taustalla. Haluaisi olla toisten kanssa yhdessä mutta kun nämä baarit ovat kiinni ja yksin joutuu olemaan.”

Sitten se kuva iski tajuntaan baarin omistajasta, joka tyhjentää varastojaan ja turruttaa suruaan juomalla ja bailaamalla yksinään omassa baarissa. Laittaa valot ja musiikin päälle ja tanssii menemään suruaan turruttaen.

Vippivieras

Illan huuma tänään meidät kaikki villitsee
Jokin seikka tässä minua nyt hillitsee
Muistan kuinka hain mä ison lainan pankista
Nyt istun baarissa ja nautin laatujuomista

Tanssin päällä pöytien kun bassot nyt hakkaavat
Unohdan mä hetkessä kaikki hienot käytöstavat
Tänään en oo köyhä kipeä tai onneton
Mä oon vippivieras, omistaja baarin aution

Päätin maaliskuussa tämän baarin aukaista
Remontoin sen kokonaan ja oli valmista
Kutsuvieraslista sitten hieman harventui
Kun baarin ovi pakkolailla täysin sulkeutui

Tanssin päällä pöytien kun bassot nyt hakkaavat
Unohdan mä hetkessä kaikki hienot käytöstavat
Tänään en oo köyhä kipeä tai onneton
Mä oon vippivieras, omistaja baarin aution

Tanssin päällä pöytien mä tätä tarvitsen
sillä tiedän sen muuten jaksais en mä läpi viikkojen
Vielä kerran baari täyttyy bileet käyntiin saan
ja juhlakansa korkkareitaan vihdoin tuulettaa

Tanssin päällä pöytien kun bassot nyt hakkaavat
Unohdan mä hetkessä kaikki hienot käytöstavat
Tänään en oo köyhä kipeä tai onneton
Mä oon vippivieras, omistaja baarin aution

Ooo oo oo Nyt tulkaa tänne juomaan
Ooo oo oo Mä laitan karaoken soimaan
Ooo oo oo Juodaan kaljaa litratolkulla
Ooo oo oo Omassa baarissa tänään autotallissa

Ajankohtaisuus on tietysti vähän hankalaa, koska tässä viitataan tämän vuoden asioihin, joten en sitten tiedä miten tämä tulee kestämään vaikkapa muutaman vuoden päähän. Olisiko sitten muutettava maaliskuun tilalle että ”päätin kakskyt kakskyt tämän baarin aukaista”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *