eli huonommasta päästä pihalle
Olen tässä blogissani muutamaan otteeseen maininnut WIFO-periaatteen. Kyseisen periaatteen tarkoituksena on saattaa mahdollisimman paljon musiikkia pihalle niin, että sen kanssa tulee toimeen. Yleensä biisintekijöitä ja musatuottajia neuvotaan lähettämään vain kaikkein parhainta tuotantoaan eteenpäin, mutta olen huomannut oman pään kannalta, että on paljon helpompi kun toimii niiden kaikkein huonoimpien kappaleiden kanssa.
WIFO – periaate tarkoittaa sitä että niistä rakkaista biiseistä lähetetään maailmalle se, joka on siellä häntäpäässä ja jonka kohtalosta ei ole mitään väliä. ”Worst In First Out”. Todellisuudessa kyse ei ole siitä kaikkein huonoimmasta pökäleestä vaan kappaleesta, joka on semmoinen kädenlämpöinen semi ok biisi – siis omasta mielestä. Aluksi se on tietenkin aika kuraa, mutta taitojen kehittyessä ne keskivertoa huonommatkin biisit alkaa olla aina vain parempia ja sitten kun sellainen omasta mielestä huono biisi menestyy, voi olla varma siitä, että ne omasta mielestä parhaat kappaleet on täyttä timanttia.
Tämä menetelmä on myös hyvä siinä, että niitä parhaitakin voi julkaista jossain vaiheessa, nimittäin.. Vuosien kuluessa olen huomannut niiden parhaiden kappaleiden siirtyvän kohti keskikastia ja sieltä sinne peräpäähän, jolloin ne voi huoletta pistää linjalta pihalle.
Jokuhan saattaisi toki sanoa, että tämä menetelmä on pelkurin reitti, että on parempi ”kill your sweetheart”. Siihen kritiikkiin vastaan, että ”totta, näin on.” Minulla on aina ollut käsittämätön pelko siitä, että joku muu pöllii kappaleeni. En ole pitkällisellä pohdinnallakaan keksinyt kuka tämä ”joku muu” on, mutta se on inhottava tunne. Siksi pyrin toimimaan tämän periaatteen mukaan jolloin olen paremmin sinut asian kanssa. Olen siis luopunut kappaleesta jo ennen kuin julkaisen sen. Eräällä tavalla laitan kappaleita roskikseen kun julkaisen niitä tai lähetän musiikkiyhtiöille ja artisteille.
