Lauantai-illan bileet: AVICII

Tänään tulee kuluneeksi 32 vuotta Tim Berlingin syntymästä ja sen vuoksi julkaisen tämän tänään 8.9.2021 uudelleen.

Avicii.. Tässä muistokonsertti, jossa esiintyivät hänen kollegansa, ystävänsä ja ihmiset joiden kanssa Avicii oli musiikkia tehnyt. Hän oli varmasti yksi viime vuosikymmenen menestyneimpiä musiikintekijöitä. Konsertti on täynnä hittejä ja huippuesiintyjiä, sekä suuria tunteita.

Ajatuksena lauantai-iltaan tämän ajan keskellä. Vaikka olisi kuinka menestyksekäs tahansa, tarvitsee ympärilleen ihmisiä, eikä kukaan pääse itseään pakoon. Ihmisen kaikkein tärkein tehtävä on löytää tarkoitus olemassaololleen. Siksi koskaan ei pitäisi aliarvioida henkisen arvoperustan merkitystä. Pitäkää huoli lähimmistä ihmisistä ja sanokaa heille miten rakkaita he ovat.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *