”Mitä sä oikein kuvittelet itsestäsi?”, ”Osaatko sinä muka, niin kuin oikeasti.”, ”Kannattaako sinun edes yrittää.”, ”Eikö kannattaisi käyttää tuokin aika oikeisiin töihin.”, ”Ei työn pidä olla kivaa.”, ”Mitä jos kukaan ei halua edes kuulla koko viisuja.”, ”Kyllä on vaikea päästä sille alalle.”, ”Pitää olla tyytyväinen, kun on vakituinen työ, vaikka ei siitä yhtään pitäisi ja vaikka se imee kaiken elämänhalun.”, ”Ei ketään kiinnosta sun jutut.”, ”Mitä jos ne sanoo pahasti?”, ”Entä jos sä heität siinä samalla koko elämäsi hukkaan? Mitä kaikki ihmisetkin sanoo?”
Kuvitellaan, että eläisit sellaisen ihmisen kanssa, joka epäilee kaikkia tekemisiäsi. Kulkisi koko ajan perässä ja huomauttelisi yllä olevaan tapaan kaikesta mitä teet ja pyrkisi kaikin tavoin aiheuttamaan sinulle epäilyksiä omien tavoitteidesi suhteen. Eikä mikään kelpaisi, ei edes se vakituinen työ ja hyvä ansiotaso. Siltikin kuulisit jatkuvaa narinaa siitä kuinka heität elämäsi hukkaan alisuoriutumalla.
Ei kuulosta kovin kivalta elämänkumppanilta, vai mitä?
Sellainen kuitenkin monesti asuu pään sisällä: ylireagoiva ja ylisuojeleva ego tai mieli. Sillä on kaikkeen tekemiseen aina varma vastaus ja kun tekee niin kuin se haluaa, niin sekään ei sitten kelpaa. Siihenkin löytyy jokin kulma, miksi pitäisi kuitenkin tehdä toisin. Olisi hyvä olla ihan vain niin kuin ennenkin, mutta samalla pitäisi mennä uutta kohti. Vertaat jatkuvasti tekemisiä toisten elämään, joiden vastuksista ei ole mitään käsitystä. Ei kellään meillä ole mitään käsitystä millaisia demoneja vastaan itse kukin taistelee. Minulla se on aina ollut tämä omien kykyjen kyseenalaistaminen ja hyvän palautteen vastaanottaminen. On pitänyt todella taistella omaa egoa vastaan, kun joku on kehunut, koska sen mielestä kukaan kehuja antava ei ole oikeasti tosissaan, vaan pyrkii vain tuottamaan hyvää mieltä.
Kun ihminen lähtee muuttamaan elämäänsä, oli lähtötilanne mikä vain, hän joutuu aina taistelemaan egoaan vastaan. Mieli haluaa tuttua ja turvallista ja käyttää kaikki mahdolliset, likaisetkin, keinot uusien toimintamallien torpedoimiseksi. Me olemme koukussa kehomme tuottamiin hormoneihin ja kun käyttäytymisemme muuttuu ja lähdemme uusille urille, meidän sisällämme oleva kemiallinen tasapaino muuttuu, alkuhuuman jälkeen endorfiinien ja adrenaliinin tasaannuttua niitä kauan kurjuudessa kohonneita stressihormoneita ei enää ole, jolloin niistä tulee vierotusoireet. Vaikka elämä hymyilee, niin keho kaipaa sitä päivittäistä kurjuutta, jotta se saa vaaditun stressihormoniannoksensa. (lähde: just trust me)
Kun keho kaipaa jotain, niin se laittaa mielen asialle ja mieli osaa hommansa, jos ihminen itse ei ole tarkkana. Se osoittaa kaikki heikot kohdat uudessa elämässä ja sen, mitä siitä seuraa kun kaikki kuitenkin taas kaatuu. Se maalaa ajatuksiin maailmat, joissa ihminen muuttaa kadulle tai metsään, kylmään ja nälkään. Se osoittaa kurjan tulevaisuuden, joka seuraa siitä jos jatkaa nykyisellä uudella uralla, vaikka mikään fakta ei tukisi koko skenaariota. Jos tämä ei auta, niin otetaan käyttöön vanha kunnon huijarisyndrooma, jossa mieli osoittaa kaikki ne faktat, joiden vuoksi ihminen ei ole ansainnut sitä hyvää, mitä on saavuttanut.
Miksi puhun mielestä omana yksikkönään? Syy on siinä, että olen ymmärtänyt olevani mielestä erillinen olento. Mieli on yksi aisteistani, jonka tehtävä on pitää minut hengissä. Mieli on ihan oma ajatteluprosessinsa, jolla ei ole juuri mitään tekemistä oman itsen kanssa. En esimerkiksi kirjoittaessani käytä mielen ajattelurakenteita vaan se on tuossa vieressä sitä varten, jos satun tarvitsemaan jotain tulevaisuuden ennustamiseen liittyvää. Se on pitkän mielenhallinnan koulutuksen tulosta. En silti aina ole kyennyt hiljentämään mielen toimintaa. Yleensä asiat lähtevät menemään kohti kaaosta sillä hetkellä, kun mielestä tulee ajattelussa isäntä.
Hiljentyminen ja mielen hiljentäminen: se on toiminut minulla. Aivot eivät kaipaa jatkuvaa stimulointia ja oman mielen papatuksen hiljentäminen on yksi tärkeimpiä latauspaikkoja aivoille. Mitä enemmän aivoja stimuloi, sen enemmän aivot myös vaativat lisää stimulointia. Lisää dopamiinia. Mutta jos oppii saamaan dopamiininsa siitä, että on hiljaisuudessa valmiina vastaanottamaan ja mielen vaatiessa lopettamaan, vain rauhallisesti toteaa, ”Minä olen nyt tässä”
