Hittibiisin kaava on hyvin yksinkertainen: teet vain biisin, jota ihmiset haluavat kuulla uudestaan ja uudestaan kyllästymättä. Helppo homma! Ei muuta kun tekemään. Ilmoitelkaa sitten, kun pääsette listoille, mikä käyn sillä välin kahvilla.
Eipä se silti ole niin helppoa. Maailmassa on monia artisteja, joilla on valtava määrä hittibiisejä, joita et luultavasti ole edes kuullut. Erityisesti Aasian kasvavilla musiikkimarkkinoilla on monia valtavan suosittuja artisteja, jotka vetävät saleja ja stadioneita täyteen ilta toisensa jälkeen, mutta täällä meillä Euroopassa ja Atlantin toisella puolella ovat täysin tuntemattomia. Toisaalta ei tarvitse mennä myöskään niin kauaksi. Euroopassakin on artisteja jotka vetävät stadioneja täyteen, emmekä ole heistä kuulleet koskaan. Ihan jo potentiaalisen yleisön mukaan voit olla aivan huoletta ns. pienen alueen artisti, jos alueella on vaikkapa 17 miljoonaa ihmistä ja esität yhdelle kielialueelle keskittyvää musiikkia.
Silti väitän, että hittibiisin kirjoittaminen on lopulta yksinkertaista. Suurin osa nykyisestä listoilla liikkuvista popmusiikkikappaleista on tietynlaista, tietyillä säännöillä kirjoitettua. Genreä vaihtamalla ei useinkaan juuri mikään muutu itse kappaleen rakentamisessa, vain aihepiirit ja taustat vaihtuvat kappaleessa. Jos oikein provosoivasti sanoo, niin sama kappale toimii niin hanurin heilutuksessa ja letin moshauksessa, ne on vain sovitettu yleisön mukaan. Otetaan pop-kappale ja muutetaan soinnut viitosiksi, taustalle tuplabasarit ja droppikitarat, huutoöristään samat sanat narulle ja kirjoitetaan toiset sanat varsinaisiksi ”virallisiksi” sanoiksi ja täydestä menee. Nimim. Metallifani-97
Biisi, tuo sanojen, sävelen ja harmonian yhteenliittymä, on lopulta ihan sama genrestä riippumatta. Silloin kun se toimii, se yleensä on sääntöjen mukainen tai se osoittaa tietävänsä säännöt ja rikkoo jotain niistä tahallisesti. Tämä luonnollisesti herättää vaaran tunteen – tai ärsytyksen, uteliaisuuden tai minkä tahansa sellaisen. Esimerkkejä on paljon suomipopissa, kuten mm. ”Kaksoiselämää” ja kertsin lopussa oleva vähennetty sointu, ”On kaikki niin kuin ennenkin”, jossa riimi ”Kesällä mennään Turkkuseen – kaadetaan viinaa kurkkuseen”, ”Tässäkö tää oli”, jossa ”jää juomatta se kylmä alkoholi – ton olut” jne.
Mutta se mikä saa kuulostamaan hyvältä, on dynamiikan vaihtelu. Kappale on tarina, jossa muutaman minuutin aikana pitäisi saada luotua kokonainen maailma, jonne kuuntelija viedään. Vanha kunnon runousoppi on edelleen voimissaan silloin kun puhutaan kestävistä biiseistä. Yleensä hetkelliseen yhteen pieneen hetkeen sijoittuvat kappaleet, joissa on vain se yksi pieni ”nyt”-hetki tai jokin hokema tai iskusävel, jota toistetaan, myös kestävät aikaa saman verran. Kappaleen tarina ei saa myöskään olla liian ilmiselvä, koska muuten se ei muutu kuuntelijan elämään sopivaksi ja jos kuuntelija ei voi samaistua biisiin, se ei herätä tunteita ja näin se myös unohtuu helposti. Kuuntelija pitää yllättää monta kertaa kappaleen aikana. Pitää osata hyvällä tavalla vetää matto kuuntelijan jalkojen alta.
Kun tämä sekamelska on hallussa, on käsissä hittibiisi, kappale joka säilyy ikuisesti kuuntelijan elämässä ja siihen palataan kerta toisensa jälkeen.
Pistä sometilit seurantaan, jos haluat seurata matkaa musiikin ammattilaiseksi.
