”Sähän olit luvannut, ettet koskaan mee laitosteatteriin. Mut sit sä huomaat soittelevas pitkin maakuntia ja kerjääväs töitä. Sit tärppää. Kokkolan kaupunginteatterista. Pakkaat kamas ja lähdet rinta rottingilla hakemaan vähän vauhtia provinssista.”
Näytteleminen, hieno ammatti – Ketonen & Myllyrinne
Joku on joskus sanonut, ettei pidä hävetä palaamista takaisin työelämään, jos laskuja pitää maksaa. Työn tekemistä ei pidä pelätä, vaikka se ei ole musiikkialalla. Mikä siinä silti on, että kun joutuu ns. laskemaan nokkaa alas ja palaamaan päivätöihin, se tuntuu luovuttamiselta? Ikään kuin varastaisi jotain korvaamatonta koko maailmalta tai ihan vaan hävinnyt elämänpelissä.
Mieleen tulee eräs taiteilijakohtalo menneiltä vuosilta. En muista kenestä kuuluisasta taiteilijasta tässä oli kyse, mutta se ei välttämättä olekaan tarinan pointti. Kaksi kuvataiteen opiskelijaa tekivät sopimuksen siitä, että kustantavat toistensa opinnot vuorotellen. He vetivät tikkua ja toinen aloitti opinnot. Neljän vuoden opintojen jälkeen oli aika vaihtaa osia. Toisen kädet olivat kovasta työnteosta koppuraiset, ettei hän enää kyennyt maalaamaan. Me emme koskaan saa tietää millaista taidetta hän olisi tehnyt, emmekä koskaan tiedä millaisen mestariteoksen koko maailma tuon sopimuksen seurauksena menetti.
Toinen taiteilijakohtalo on musiikkialalta, jossa eräs nykyisin erittäin tunnettujen kappaleiden takana ollut säveltäjä päätti opinto-ohjaajan suostuttelun vuoksi hankkia ensin ”kunnon ammatin”. Hän työnsi musiikkiuran taka-alalle vaikka hänen sydämensä veti koko ajan sinne päin. Kun hän viimein päätti reilun kymmenen vuoden kärvistelyn jälkeen kokeilla siipiään säveltäjänä, hän tunsi välittömästi olevansa täsmälleen siinä hommassa missä pitikin. Myöhemmin hän on laskenut että maailmaan jäi syntymättä noin 200 laulua tuon ”syrjähypyn” vuoksi. Emme koskaan saa tietää millaisia kappaleita olisi listoilla ollut.
En tee musiikkia pelkästään itselleni. Teen sitä siksi, että joku jossain saattaa tarvita juuri sitä kyseistä kappaletta. Myöskin siksi, että se on ainoa asia maailmassa, jota tehdessä minulla on olo, kuin olisin saapunut kotiin. En minä anna minkään hetkellisen takapakin lannistaa.
”Palkka on se huume, jolla ihmiset saadaan luopumaan haaveistaan. ”
Kevin O’Leary
Että, jos ihmettelit miksi blogin kirjoittaminen on hiljentynyt ja sosiaaliseen mediaankaan ei ole mitään ilmestynyt pitkiin aikoihin, niin syy on tämä. Koska suunnitelma tulon hankkimiseksi musiikkia tekemällä ei onnistunut, pitää vaihtaa suunnitelmaa ja rymistää eteenpäin toisella tavalla. Teen töitä kustantaakseni tulevaisuuden suunnitelmat ja se hidastaa hiukan muuta tekemistä.
Minua voi seurata myös seuraavissa sosiaalisen median palveluissa:
