Vuosiarkistot: 2022

32 artikkelia

Sävellys vai sanoitus vai sovitus

Onko biisin genrellä merkitystä biisin tekovaiheessa? Voiko biisintekijä tehdä kappaleita sekä Shakiralle, että Sepulturalle? Tätä olen miettinyt aika paljon. Voiko sama biisintekijä tehdä örinäheviä ja sitten taas toisaalta purkkapoppia? Jos laulujen sanat ja sävel merkitään nuottiviivastolle, niin lopulta aika vähän ne enää siellä eroavat toisistaan, ellei tietenkin oteta laulujen aiheita […]

Uusi sarja: biisiklinikka

Hittibiisien arviointia ja kriittistä kuuntelua Kuuntelen paljon musiikkia ja paljon erityisesti demoja. Samalla olen huomannut erään ilmiön. Tuolla demojen maailmassa on paljon biisejä, jotka ovat monta kertaa parempia kuin radiosoitossa olevat kappaleet ja artisteja jotka ansaitsisivat enemmän radiosoittoa. Monesti huomaan miettiväni radiota kuunnellessa, että tuon kohdan voisi tehdä paremmin ja […]

Vesala

Kohti uusii unelmii Vesalan keikka oli viimeinen, jonka näin ennen koronasulkuja helmikuussa 2020. Pääsin vielä melko lähelle lavan etureunaa, joten näin keikan todella hyvin. Jotenkin siitä huokui valtava draaman taju. Sellainen Vesalan oma maailma, johon hän yleisönsä johdattaa. Energia vyöryi lavalta katsomoon ja yleisö vahvisti energian takaisin. Kaiken kaikkiaan keikkakokemuksena […]

Missä biisintekijöitä tehdään? 

Biisintekijä on suurelle yleisölle usein täysin tuntematon hahmo huippuartistien kappaleiden taustalla. Kerron nyt julkisen salaisuuden: hyvin harva huippuartisti tekee täysin itse laulujaan. Biisintekijä tai tekijät juttelevat usein artistin kanssa asioista, joita artisti haluaa biiseihinsä ja siitä mihin suuntaan artistin tarina on menossa. Näiden pohjalta biisintekijät alkavat kirjoittaa biisejä: etsivät uusia […]

assorted guitar amplifier lot

Perjantaikevennys: ennen oli kaikki paremmin

Voi sitä aikaa kun, musiikin kuuntelu oli kasettien varassa. Voi sitä onnea kun odotit listaohjelmasta omaa suosikkibiisiä ja laitoit nauhoituksen päälle niin, ettei siinä kuulunut toimittajan ääntä ja sait sen poikki ennen kuin hän rupesi jälleen puhumaan. Sitten tuli cd:t ja mp3:set, waretus ja poltetut lewyt. Parhaat piti kyllä aina […]

black pen on white paper

Mikä saa kappaleen kuulostamaan hyvältä?

Hittibiisin kaava on hyvin yksinkertainen: teet vain biisin, jota ihmiset haluavat kuulla uudestaan ja uudestaan kyllästymättä. Helppo homma! Ei muuta kun tekemään. Ilmoitelkaa sitten, kun pääsette listoille, mikä käyn sillä välin kahvilla. Eipä se silti ole niin helppoa. Maailmassa on monia artisteja, joilla on valtava määrä hittibiisejä, joita et luultavasti […]

Vaikein vastus

”Mitä sä oikein kuvittelet itsestäsi?”, ”Osaatko sinä muka, niin kuin oikeasti.”, ”Kannattaako sinun edes yrittää.”, ”Eikö kannattaisi käyttää tuokin aika oikeisiin töihin.”, ”Ei työn pidä olla kivaa.”, ”Mitä jos kukaan ei halua edes kuulla koko viisuja.”, ”Kyllä on vaikea päästä sille alalle.”, ”Pitää olla tyytyväinen, kun on vakituinen työ, vaikka […]

Vesterinen yhtyeineen

Kävin muutama viikko sitten ”SuomiPop” – festivaalilla – sattumalta, koska sain sairastumisen vuoksi lipun tapahtumaan. Yksi bändi, jonka keikkaa odotin todella hartaasti oli Vesterinen yhtyeineen. Olen pitänyt heidän musiikistaan ihan ensimmäisestä levystä saakka, mutta monivivahteisista syistä, joita tässä en ala erittelemään, en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt heitä livenä, jotain stream-keikkaa […]