Minulle on aina ollut luontevaa tehdä säveliä, mutta kun olen yrittänyt räpeltää jotain sanoja niihin on niistä tullut mitä hirveimpiä yritelmiä. Sama ilmiö on tapahtunut myös toisin päin. Jos olen mielestäni kirjoittanut hienot sanat ei päähäni ole tullut yhtään kelvollista säveltä. Ainoat hetket kun nämä kaksi on onnistunut yhdistymään, ovat olleet silloin kun ne syntyvät yhtä aikaa.
Onneksi en ole asian kanssa ollenkaan yksin, sillä tiedän monen biisintekijän painivan saman ongelman kanssa.
Päätin silloin reilu vuosi sitten tai no tässä vaiheessa jo melkein puolitoista vuotta sitten, että alan kirjoittamaan biisejä ilman itsesensuuria ja pääasiana oli vain tehdä ennemminkin ”määrä korvaa laadun” – mentaliteetilla. Loppujen lopuksi se mikä toimi säveltämisessä unohtui silloin kun piti alkaa tehdä sanoja niihin syntyneisiin kappaleisiin.
No arvaatteko jo mihin tämä juttu on menossa..?
Löin muutama kuukausi sitten kättä otsaan oikein kunnolla kun tajusin, että jos jälleen kerran hylkään sen huippusuorittamisen, on mahdollista löytää seasta myös timantteja. Eli hartiapankki käyttöön ja suolle talsimaan kivirepun kanssa.
Eikä aikaakaan kun huomasin, että tekstiä alkaa syntyä koko ajan helpommin ja riimittelystä tulee osa jokapäiväistä elämää. Viimeisimpänä huomasin kirjoittavani illan ratoksi ilman sävelmää rytmillisiä sanoituksia ja jopa käyttäväni kielikuvia.
Kun eri alojen huippuja tutkii, niin sieltä löytyy yleensä yksi tekijä, joka yhdistää. Hirvittävä työmäärä ja intohimo sitä asiaa kohtaan mitä tekee. Kaikki taitavat tekijät lopulta tekevät asiaa niin kauan, että se siirtyy ikään kuin toiseksi luonnoksi. Maalari tekee harjoitustöitä niin kauan, että on tyytyväinen tulokseen ja usein vielä sen jälkeenkin. Juoksija juoksee erilaisia treenejä niin kauan, että varsinainen kilpamatka tuntuu omalta. Soittaja harjoittelee soitintaan kunnes se ikään kuin kasvaa mielen jatkeeksi.
Kaikissa näissä toteutuu lähinnä se, että harjoittelua jatketaan ja jatketaan ja tehdään niin kauan, että lopulta taiturin sekunda on jonkun toisen priimaa ja se on myös tavoite jota kohti itse myös kuljen. Toivon, että jossain vaiheessa se minun sekundani on huipputasoa ja priima ylittää omatkin odotukseni.
