Kimppakirjoittaminen on nykyaikaa. Kukaan meistä ei ole niin taitava, kuin me kaikki yhdessä. Viime keväänä sain shokkikokemuksen kimppakirjoittamisesta kun osallistuin kahdelle Songwriters Academyn biisileirille. No rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyseessä oli kaksi biisinkirjoituskurssia, joissa opeteltiin tekniikoita biisinkirjoittamiseen. Mukana oli varsin menestyksekäs porukka kansainvälisesti menestyneitä biisin kirjoittajia ja heiltä sai erittäin paljon tietoa siitä mitä vaaditaan menestyksekkääseen biisinkirjoittajan uraan.
Ensin oli pienempi kurssi jossa viiden päivän aikana annettiin enimmäkseen vinkkejä, mutta toisessa osassa oli seitsemän tunnin sessioita, joissa käytiin todella kattavasti läpi sitä mitä on biisin kirjoittaminen, mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähdetään tekemään ja millä tavalla kannattaa yhteiskirjoittamista tehdä. Käytiin myös lakiteknisiä juttuja ja kaiken kaikkiaan anti oli valtavan hieno. Viikon aikana tuli verkostoiduttua toisten eri maista kotoisin olevien biisintekijöiden kanssa kuin huomaamatta.
Suomalaiselle Suomeksi kirjoittavalle ihmiselle oli todellinen shokkikokemus kun siirryttiin juttelemaan kasvotusten ja tekemään biisejä. Enhän minä ole kirjoittanut englanniksi sitten lukion! Saati käyttänyt englantia kommunikointiin F2F. Onneksi jokaiselle päivälle oli oma tehtävänsä ja työmäärä ikään kuin kasvoi joka päivä, joten ensimmäisenä päivänä ei tarvinnut kuin totutella juttelemaan toisten kanssa ja huomata, että maailman yleisin kieli on broken english. Viimeisenä päivänä olisimme, ensimmäistä kertaa tavanneet ja yhteistyötä tekevät ihmiset, voineet kirjoittaa koko biisin alusta loppuun, mutta koska aikaa ei ollut kuin pari tuntia niin tyydyimme kirjoittamaan ensimmäisen säkeistön ja kertsin.
Kaikkein hienointa oli huomata se, miten hienosti kappaleet syntyivät ja jokainen toi soppaan oman panoksensa. Lisäksi se, että saattoi heittää sekoitukseen jonkin ajatuksen ja toiset kehittelivät sitä eteenpäin ja saattoi vielä laittaa hommaan lisää vauhtia. Syntyi ikäänkuin positiivinen luova kierre.
Seuraava askel tällä laulunkirjoittajan tiellä onkin osallistua mahdollisimman moneen kimppaan 🙂 Kohde on pääasiassa ulkomaille, mutta tottakai kielen vuoksi myös kotimaan kirjoittaminen kiinnostaa. Pystyn tuomaan pöytään valmiita taustoja ja biittejä (trakkeri), pidän eniten melodian kirjoittamisesta (toplineri) ja minulla on jossain määrin taito tehdä kappaleisiin hookkeja, jotka tarttuvat nopeasti ja jäävät korvamadoiksi ja kyllä pystyn myös tuomaan oman panokseni myös sanojen kirjoittamiseen.
Joten laulunkirjoittajat, let’s kirjoitetaan hittiralleja! Minut löydät sosiaalisesta mediasta.