Aina välillä ajatukset niksahtaa kun lukee uutisia. Törmäsin LinkedInissä Teoston jakamaan uutiseen, jossa kerrottiin musiikin suoratoistopalvelujen menestyksestä ja siitä kuinka niiden korvauskäytännöt ovat jääneet menneisyyden malleihin kiinni.
Tietenkin aivoni alkoivat raksuttaa, koska sattumalta olen kuunnellut muutaman viikon pelkästään Spotifyn ilmaisversiota. En tule koskaan ostamaan Spotifyltä mitään, mikä on kokonaan toinen juttu. (Käytän ennemmin Deezeriä tai AppleMusic-palvelua.) Työautossa on oma Spotify-appi, joten siksi.
Olen pannut merkille sen, että mainostajat ovat kovin vähäisiä. Tai ainakaan mainoksia ei kuunteluteta kovin monipuolisesti, mistä seuraa totaalinen kyrsiintyminen mainoksiin ja mainostajiin. Sitten Spotify mainostaa itse itseään sillä, että mainokset ovat ärsyttäviä ja ostamalla premiumin pääset eroon mainoksista.
Spotify maksaa todella kelvottomia korvauksia ilmaisversion kuunteluista. Vaikka mainoksia pyörii keskimäärin kahden biisin välein, mikä tarkoittaa sitä, että tunnin kuuntelun aikana ihmiselle soitetaan niitä samoja neljää mainosta kahdeksan kertaa. Kun ihminen kuuntelee niitä samoja mainoksia työpäivän ajan hän kuulee ne samat mainokset keskimäärin 64 kertaa. Tämä ei ole kuuntelijan, mainostajan eikä musiikin tekijän etu. Ainoa joka hyötyy on Spotify, joka tällä menetelmällä saa myytyä maksullista versiota. Itse mainoksia kuunnelleena voin sanoa, että mainostajat ovat lähinnä menettäneet asiakkaita. Nimimerkillä Jos kuulen vielä kerrankin sen ”saatko sä varmasti taittumaan sen tuohon taskuun..”
Entä jos asia ajateltaisiin kokonaan toisin. Että mainostetulla ilmaisversiolla tahkottaisiinkin rahaa yhtäläisesti maksullisen kanssa ja musiikin tekijät saisivat reilun korvauksen soittojen mukaan. Tämä vaatisi luonnollisesti hieman lisää panoksia mainonnan suunnitteluun. Mainonta naamioitaisiin tässä mukaan soittolistaan. Mainonta olisi viihdyttävä osa kuuntelukokemusta. Se saisi aikaan brändiuskollisuutta ja halua käyttää rahaa mainostettuihin tuotteisiin. Suoratoistoon olisi mahdollista myös liittää ns. tippimalli, jossa ihmiset voisivat lahjoittaa suosikkiartisteilleen suoraan rahaa. Tämä ei tietenkään ole aivan uusi keksintö. Kaikki nämä ovat olemassa, mutta ne pitää vain ottaa käyttöön. Suoratoistopalvelu olisi eräänlainen sosiaalisen median ja musiikkipalvelun yhdistelmä. Tarkoituksena on siis tervehdyttää musiikkialan ansaintaa. Mitä jos tällaisen palvelun kautta artistin tuloihin tulisi yksi lisä kuuntelujen lisäksi.
Eikä tämä tietenkään loppuisi tähän. Niitä mainokset voisivat olla aina genren mukaan räätäköityjä. Eli kun kuuntelet konemusaa, niin kuulet samanlaisia mainoksia. Kun kuuntelet heavya, kuulet samalla tyylillä tehtyjä mainoksia. Kun kuuntelet aamukahvijazzia kuulet vastaavalla tyylillä tehtyjä mainoksia. Parhaimmillaan tämän voisi viedä jopa niin pitkälle, että artisti itse osallistuisi omassa streamissaan soitettavien mainosten tekemiseen.
Jos jotain kiinnostaa startuppi tästä niin, ota yhteyttä, niin vallataan siivu alasta.