Bling bling!
Musiikkialaan liittyy vahvasti ajatus siitä, että alalle sisään päästyään on ikään kuin jossakin paratiisissa, jossa vain käyskennellään etsien inspiraatiota ja tehdään sitten jotain valtavan hienoa joka päätyy levylle ja valtavien ihmismassojen kuultavaksi ja ihailtavaksi. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja sitä kulutetaan enemmän kuin sitä tienataan, pidetään hulppeita bileitä ja kun ura on ohi niin ihmismassojen unohtamat ihmisrauniot ryyppäävät itsensä lopuilla rahoilla hengiltä, ellei sitten ole vetänyt övereitä jo ennen uran loppumista.
Bileitä ja villejä orgioita
Todellisuudessa ala on aika lailla samanlainen kuin mikä tahansa muukin yritystoiminta. Artisti myy elämyspalvelua, jonka joku haluaa ostaa. Biisien tekijät myyvät kappaleita, joita joku artisti haluaa levyttää ja musiikin kuluttajat kuunnella maksua vastaan. Kun bändi menee soittamaan keikkapaikalle, yleisö maksaa kaikille osallisille palkan konsertista: keikkamyyjä, manageri, ohjelmatoimisto, keikkajärjestäjä, järjestyksenvalvojat, kassat, teknikot, talkkarit, artisti ja bändi sekä biisien tekijät. Eli kun puhutaan keikkojen järjetämisestä ja kulttuurialan leikkauksista, ei puhuta vain taiteilijoiden rahoista vaan myös alan sidosryhmien rahoista. Mukana kun on paljon tekijöitä, joiden työnkuvaan ei välttämättä kuulu yhtään taiteen tekeminen, mutta heidän työpanostaan tarvitaan silti korvaamattomasti esimerkiksi tapahtumien tuottamiseen. He hyötyvät valtion rahoituksesta välillisesti, kun musiikkia ja palveluja voidaan tuottaa ammattimaisesti.
Ville Valo kertoi jossain haastattelussa muutaman vuoden takaa HIM-yhtyeen raiderista jotain sen suuntaista, että ”siinä vaiheessa kun bändi tajuaa heidän maksavan kaikesta siitä takahuonetarjoilusta, raidereistakin tulee kohtuullisia.”* Kummelin hokema ”artisti maksaa” on itseasiassa aika osuva. Artisti on se taho joka lopulta maksaa omissa palkkioissaan aika monelle ihmiselle palkan. Keikkalipusta menee aika pieni osa lopulta artistille. Moni keikkapaikka ottaa oman osuutensa lipputuloista ja maksaa artistin palkkion. Joissain tapauksissa keikka menee lippuriskinä, mikä tarkoittaa, että artisti saa prosenttiosuuden lipputuloista vaikka niitä ostettaisiin vain yksi.
Hallitus ilmoitti aikeista leikata taiteen ja kulttuurin rahoitusta 18,2miljoonaa, mikä rahaksi muutettuna on runnellulle alalle aikamoista kylmää kyytiä. Ala, joka tuottaa hyvinvointia ja elämyksiä, joutuu keksimään itse uudenlaisia rahoitusmalleja ja kun niitä todennäköisesti luovalla alalla myös keksitään, niin valtio ei varmasti epäile käyttää kaikkia keinoja saada maksimaalinen verotuotto näistä uusista tulovirroista.
Musiikki ja kulttuuriala on muutakin kuin pelkkää bling blingiä. Se on normaalia liiketoimintaa, jossa tuotteena on kulttuuri. Taide ei ole vain jotain gallerioihin suljettua valtionapurahataiteilua, vaan kommunikaatiota ihmiseltä toiselle. Valtion tukemat taiteilijat ovat niitä, joiden avulla esimerkiksi esiintyvät taiteilijat saavat sisältöä keikoilleen ja levyilleen, teatterit ja elokuvat saavat uusia käsikirjoituksia tuotantoihin, klassiset orkesterit soittajia ja uusia teoksia esityksiin ja myös ne galleriat näyttelyihin muutakin sisältöä kuin paikkansa vakiinnuttaneiden taiteilijoiden teoksia. Ilman valtion tukea moni joutuisi tekemään työtään silloin kun muilta taiteen tekemiseen liittymättömiltä töiltään ehtii. Sattumalta tiedän, että taiteen tekeminen siinä tilanteessa on käytännössä lähes mahdotonta. Itsellä on tällä hetkellä taiteen tekemiseen alle kaksi tuntia päivässä aikaa ja kun tajuaa, mihin kykenisi täysipäiväisenä, tuntuu tilanne aika epäreilulta. En silti valita. Olen valinnut tämän tieni ihan itse. Monikaan sellainen, jolla on vinksahtanut ymmärrys kulttuurista, ja sen tekijöistä ei kykene tajuamaan sitä, miten tärkeää on tukea taiteilijoita myös valtion tasolta ja miten äärettömän välttämätöntä kulttuuriala meidän jokaisen jokapäiväiselle elämälle on. Kulttuuri vaikuttaa niin moneen muuhunkin alaan suoraan tai epäsuorasti, että syy-yhteyksien näkeminen on jossain määrin tarkkailijan oman viitseliäisyyden ja omistautuneisuuden varassa. Korona on kurittanut kaikkein eniten niitä tahoja kulttuurialalla, jotka eivät ole vakiinnuttaneet paikkaansa, tai tekevät taidetta pienessä mittakaavassa, mutta hankkien sillä itselleen ja perheelleen elannon. Kun kulttuuriala kärsii, se heijastuu myös muualle. Esimerkkinä liikennöitsijät, joiden vuokraustoiminta romahti keikkojen peruuntumisen myötä. Ravintolat luonnollisesti ovat samassa veneessä, mutta se heijastuu sitä kautta taksiliikenteeseen ja myös vartiointipalveluihin.
Ihminen ei ole mitään ilman luovuutta. Joka ikinen asia meidän kaikkien elämässä mitä me käytetään tai kulutetaan joka päivä, on jonkun innovaatio eli luovan työn hedelmä. Kun luet tätä tekstiä, mistä sitten luetkin, on tämän tekstin tuottamiseen ja teknologiaan, joka sen välittää, tarvittu luovuutta. Kuinka monen luovan ihmisen työpanos on tarvittu yksinkertaisesti tietokoneen, tabletin tai kännykän käyttöjärjestelmään. Lisäksi kun kuuntelet autossasi radiota, on ensinnäkin auton suunnittelussa, toteutuksessa ja logistiikassa tarvittu luovuutta, radiolähetyksen toteuttamiseen tarvittu luovuutta, ja radiossa soivan kappaleen tekemiseen tarvittu luovuutta. Kaikki se voidaan laskea meidän kulttuuriksemme. Se on meidän yhteistä maailmaamme, jossa me elämme ja taide on yksi osa kulttuuria. Se on se tarkkailija ja vahtikoira ja pieni lapsi, jonka on tarkoitus näyttää, jos keisarilla ei ole vaatteita. Taide voi nostaa ja tuhota valtioita ja sen johtajia, joten sen voima on paljon suurempi kuin moni päättäjä ymmärtää. Ja ne jotka ymmärtävät tietävät, julmimman diktatuurin alkavan aina siitä, että narri hirtetään.
Aikoinaan Irwin joutui verottajan hampaisiin, jonka seurauksena syntyi mm. tämä varsin tunnettu kappale..
*ei tarkka lainaus!
