Vanha sanonta on, että jos ei ole hyvää sanottavaa on parempi olla hiljaa. Monimuotoisilla keskustelupalstoilla tämä sanonta on autuaasti unohdettu. Sanotaan mitä sattuu mieleen juolahtamaan ja unohdetaan se, että vastapuolella on ihminen. Monet asiat joita sanotaan mm. TikTokin kommenttikentissä, Facebookin ryhmissä tai Jodelissa anonyyminä, jäisi sanomatta silloin jos se pitäisi […]
analyysi
Ajattelin kokeilla jotain, minkä uskon vievän biisinkirjoitusta, niin omalta kuin toistenkin osalta eteenpäin. Minulla on nyt pari päivää Fiverrissa ollut tarjolla palvelu, jossa kuuntelen biisin ja annan siitä keskivertokuuntelijan palautteen, johon olen lisännyt vielä tunneskaalan ja energia käppyrän (tosi tekninen termi). Tämän avulla kyseinen musiikintekijä saa tietoa omasta biisinkirjoituksestaan. Se, […]
Jos tein työn puolessa tunnissa ja laskutin siitä päivän palkan, maksoit taidoista, joiden opetteluun on kulunut vuosia ja joiden vuoksi kykenin tekemään työn puolessa tunnissa. – Tuntematon – Olen muutaman viikon aikana luonut kansainvälisiä suhteita ja tutustunut ulkomaisiin tuottajiin ja musiikintekijöihin. Luonnollisesti tähän liittyy myös jonkin verran somen selailua ja […]
Sanat ja niiden merkitykset ovat aina kiehtoneet minua. Erityisen intohimoisesti suhtaudun kielen kehittymiseen ja siihen miten eri kielet yhdistyvät sekä lainaavat toisiltaan. Mitkä ovat niiden yhtymäkohtia ja mikä saa kielen muuttumaan. Jossain runopoikavaiheessa silloin parikymppisenä minulla oli tapana lueskella sivistyssanakirjaa ja yhdistellä täysin satunnaisia sivistyssanoja yhteen ja kirjoittaa jotain vaikeaselkoista […]
Tämän yliampuvan otsikon tarkoitus on herättää huomio – aivan niin kuin hyvä koukku tekee kappaleessa. Koukut ovat hittibiisien ja muutenkin säveltämisen ja sanoittamisen suola. Kyseessä on tarttuva ja usein toistuva pätkä kappaleesta, joka saa kuuntelijan kiinnostumaan ja kuuntelemaan teoksen kokonaisuudessaan. Koukkujen kirjoittaminen tarkoituksellisesti on yksi tärkeimpiä hittibiisien tekijöiden työkaluja. Mieli […]
Kiinan musiikkimarkkinat ovat valtavat. Kuten sopii odottaa, niin yli miljardin ihmisen valtiossa riittää musiikin kuluttajia. Monet länsimaiset musiikintekijät ovatkin lähteneet Kiinan markkinoille tekemään musiikkia. Ohessa olevissa videoissa näkyy se kuinka länsimaisen musiikin vaikutteet ovat muuttaneet myös Kiinan musiikkimaailmaa. Samat genret, jotka ovat toimineet lansimaissa, toimivat myös kiinalaisiin musiikinkuluttajiin. https://www.teosto.fi/teostory/kiinan-musiikkimarkkinat-kehittyvat-voimakkaasti/
Meille on opetettu varmasti yhtenä tärkeimmistä periaatteista myynnin puolella, että ”asiakas on aina oikeassa” ja ”paras laatu syntyy kun asiakkaan odotukset ylitetään.” Väitän, että tämä ei ole näin yksiselitteinen ohje Asiakas nimittäin haluaa kaiken ja on oppinut vaatimaan rahoilleen sellaistakin vastinetta, joka ei rahan arvoon nähden ole edes oikeutettua. Asiakaspalvelut […]
SynthOne, FM Player 2, Retro Piano, AudioTune, Digital D1, House Mark 1, Bass 808 ja uunituore 909 Drums. Näitä kaikkia voisin luonnehtia ilmauksella: huippulaatua pikkurahalla. Törmäsin melko kauan sitten SynthOne-nimiseen syntetisaattoriappiin. Latasin sen koska se oli a) ilmainen ja b)harrastajien tekemä vapaan lähdekoodin ohjelma, joka omassa ajattelussani tarkoittaa ainakin sitä, […]
Uusi sovitus uudelle soittimelle muuttaa vääjäämättä sitä, millainen tunnelma kappaleesta välittyy. Luonnollisesti harppu on soittimena sellainen, että se riisuu kappaleen alastomaksi. Tässä Metallican ehdottomasti paras kappale sovitettuna harpulle.
Sanoitus on siitä jännittävää hommaa, että monesti kun on saanut mielestään kappaleen jo toimimaan, tuleekin kuningasidea ja pitää muuttaa jotain pientä ajatusta sieltä ja kun sen on mennyt tekemään, pitää muuttaa jotain toista kohtaa. Julkaisin loppukesästä demon kappaleesta Pimeyteen ja nyt voin sanoa, että kappaleen sanat ovat viimein valmiit. Pimeyteen […]